Harrastushaku

Elokuvailta: Oothan vielä -dokumenttielokuva Wanhasta Jokelasta

15.12.2022 - 15.12.2022

Missä

Torikatu 30
80100
Joensuu

Milloin

Torstai 15.12. 18:00 - 20:00

Ikärajat

13 - 30 vuotta

Wanhan Jokelan sulkemisesta tulee kuluneeksi vuodenvaihteessa kymmenen vuotta. Niinpä monelle joensuulaisnuorelle se on vain tyhjä rakennus (kuva yllä). Tommi Raution ohjaama elokuva Oothan vielä kertoo legendaarisen joensuulaisen hotelli- kulttuuriravintola Wanhan Jokelan viimeisistä kolmesta kuukaudesta ja kansalaisaktiivien taistelusta kiinteistön suojelun puolesta. Se kertoo tarinoiden, musiikin ja laulujen kautta paikasta, jonka vertaisia ei Suomessa enää ole. Toisinaan kaupunkilaisille jatkuvana rakennustyömaana näyttäytyvä Joensuu todisti vuoden 2012 loppupuolella kiihkeän suojelukamppailun Jokelan säilyttämisen puolesta. Sadat ihmiset marssivat kaupungintalolle vaatiakseen päättäjiä suojelemaan kiinteistöä purkusuunnitelmilta. Miksi tämä pieni ja ulkoa ränsistynyt kulttuuriravintola oli ja on edelleen niin tärkeä asia ihmisille? Paikalla elokuvaillassa on kokemuksiaan Wanhasta Jokelasta jakamassa ainakin yksi vasemmistonuori, joka ehti kyseisessä ravintolassa käymään. Linkki elokuvan traileriin. Tapahtuma on avoin kaikille nuorille. Vasemmistonuorten jäseneksi voit liittyä tästä linkistä.

Yhteystiedot

Tuomas Hiltunen

piirisihteeri

puh. 0449762830

ita@vasemmistonuoret.fi

Järjestäjä

Joensuun Seudun Vasemmistonuoret ry Näytä lisää tietoja

Navigointi