#nuortenjoensuu


Enon nuorisotila
sijaitsee Enon koulukeskuksen läheisyydessä kirjastolla, jonka lukusaliin on kunnostettu oma, nuorten näköinen tila. Toiminta alkaa uusissa tiloissa syksyllä 2020.

Talolla pääset pelaamaan pelikonsoleilla, joita päivitetään uusimpien villitysten mukaan. Lisämausteena biljardi- ja pingispöydät, joiden ansiosta pääset skabailemaan kavereiden kanssa. Kortti- ja lautapelejä hankitaan nuorten toiveiden mukaan.

Tilan kompaktinkokoisessa keittiössä valmistuu niin kahvit kuin pienet leipomuksetkin. Meillä on aktiivinen nuorista koostuva talotoimikunta, joka järjestää tapahtumia, teemapäiviä ja hauskaa toimintaa. 5.-6.-luokkalaisille on varattu tilalta oma aika torstaisin klo 15-17, jolloin ohjelmassa on monipuolista tekemistä kädentaidoista peleihin. Toimintojen ohjauksesta vastaavat nuorisopalveluiden työntekijät.

Teemme tiivistä yhteistyötä koulun, kirjaston, järjestöjen ja eri yhteistyötahojen kanssa, joten ota rohkeasti yhteyttä, niin mietitään mitä voimme yhdessä tehdä. Kaikki ideat ovat tervetulleita.

Tilaa käyttävät myös kirjasto ja kansalaisopisto, ja se soveltuukin oivallisesti pienryhmille sekä kerho- ja kokouskäyttöön.

Rantakylän Bobon Junnuilta

08.09.2022 - 15.12.2022

Missä

Pataluodonkatu 2
80160
Joensuu

Milloin

Torstai 06.10. 15:00 - 19:00

Torstai 13.10. 15:00 - 19:00

Torstai 27.10. 15:00 - 19:00

Torstai 03.11. 15:00 - 19:00

Näytä kaikki päivämäärät

Ikärajat

10 - 12 vuotta

Ohjattua junnutoimintaa 4.-6. luokkalaisille.

Yhteystiedot

Maria Puranen 
Vastaava nuoriso-ohjaaja 
Puh. 050 362 6830 
Sähköposti: maria.puranen@joensuu.fi

Järjestäjä

Joensuun kaupungin Nuorisopalvelut Näytä lisää tietoja

Navigointi