#nuortenjoensuu

#tuupovaara 

Tuupovaaran nuorisotalolla voit tavata kavereita, osallistua erilaisiin ohjattuihin toimintoihin sekä pelata mm. biljardia, pingistä ja ilmakiekkoa. Käytössä on myös kaksi tietokonetta, PlayStation 2, 3 ja 4 sekä Xbox360. Lisäksi meillä on mahdollisuus askarrella, kokkailla ja puuhailla erilaisia asioita nuorten toiveiden mukaisesti. Talossa on kaksi kerrosta. Alakerrassa on eteisaula, keittiö, televisiohuone, bänditila ja saunaosasto. Yläkerrassa on juhlasali näyttämöineen ja varastoineen.

Talolla voidaan järjestää erilaisia tapahtumia ja leirejä. Patjamajoitus onnistuu 30 hengelle ja keittiöstä löytyy astiasto 60 hengelle. Nuorisotalon välittömässä läheisyydessä on urheilukenttä, pururata ja talvella hiihtoladut sekä pulkkamäki. Uimarannalle on matkaa noin kilometri. Ryhmille liikuntahallin käyttö on myös mahdollista. Nuorisotalon käyttö on maksutonta nuorisotoimen ja erilaisten nuorten ryhmien käyttäjille. Muilta käyttäjiltä peritään käyttömaksu tilaisuuden luonteen mukaan.

Talo ei ole esteetön, koska talossa ei ole hissiä. Lisäksi talossa on kynnyksiä ja kapeita oviaukkoja. Ovet eivät aukene sähköisesti.

Ajankohtaista tietoa talon tapahtumista löytyy Facebook-sivuilta Tuupovaaran nuorisotalo sekä Instagramista @tuupovaaran.nuokkari. 

Joensuun kaupungin Nuorisopalvelut


Tiedot

Salibandy

Salibandykerho 4.-9. -luokkalaisille

Kaiken ikäisille 22.09.2020 - 27.04.2021
Ilmainen

Salibandy

Salibandykerho eskarit - 3. -luokkalaisille

Kaiken ikäisille 22.09.2020 - 27.04.2021
Ilmainen

Sulkapallo

Sulkapallokerho 7.-9. -luokkalaisille

Kaiken ikäisille 24.09.2020 - 29.04.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Bobon nuoret

13 - 25 -vuotiaille 07.01.2021 - 13.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Bobon nuoret

13 - 25 -vuotiaille 08.01.2021 - 14.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Reijola/nuorten ilta

13 - 25 -vuotiaille 08.01.2021 - 14.05.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Kiihtelysvaaran junnut

7 - 12 -vuotiaille 11.01.2021 - 25.01.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Reijola/nuorten ilta

13 - 25 -vuotiaille 11.01.2021 - 24.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Whisper / Nuortenilta

13 - 21 -vuotiaille 11.01.2021 - 24.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Enon nuorten ilta

12 - 25 -vuotiaille 11.01.2021 - 28.05.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Bobon junnut

10 - 12 -vuotiaille 11.01.2021 - 10.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Reijola/nuorten ilta

13 - 25 -vuotiaille 13.01.2021 - 26.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Whisper / Nuortenilta

13 - 25 -vuotiaille 13.01.2021 - 26.05.2021
Ilmainen

Ryhmätoiminta

Enon Mahis-ryhmä

13 - 16 -vuotiaille 13.01.2021 - 30.04.2021
Ilmainen

Teatteri

Uimaharjun Impro!

Kaiken ikäisille 13.01.2021 - 28.04.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Bobon junnut

10 - 12 -vuotiaille 13.01.2021 - 12.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Kiihtelysvaaran nuortenilta

13 - 29 -vuotiaille 13.01.2021 - 27.01.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Hammaslahti / Nuortenilta

13 - 25 -vuotiaille 13.01.2021 - 26.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Uimaharjun Noken Avoimet ovet

11 - 25 -vuotiaille 13.01.2021 - 19.05.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Tuupovaaran pelikerho

7 - 12 -vuotiaille 14.01.2021 - 28.01.2021
Ilmainen

Tanssi

Minnin Tanssiryhmä Uimaharjun Nokella

7 - 12 -vuotiaille 14.01.2021 - 04.03.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Reijola/nuorten ilta

13 - 25 -vuotiaille 14.01.2021 - 27.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Whisper / Nuortenilta

13 - 25 -vuotiaille 14.01.2021 - 27.05.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Enon junnut

10 - 12 -vuotiaille 14.01.2021 - 28.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Enon nuorten ilta

12 - 25 -vuotiaille 14.01.2021 - 28.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Enon nuorten ilta

12 - 25 -vuotiaille 15.01.2021 - 28.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Whisper / Nuortenilta

13 - 25 -vuotiaille 15.01.2021 - 28.05.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Tuupovaaran nuortenilta

13 - 29 -vuotiaille 15.01.2021 - 29.01.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Hamiksen perjantai

13 - 25 -vuotiaille 15.01.2021 - 21.05.2021
Ilmainen

Harrastepankki

Startti viikkoon

16 - 29 -vuotiaille 18.01.2021 - 25.01.2021
Ilmainen

Harrastepankki

Ulkoilua Kalliojärvellä

16 - 29 -vuotiaille 20.01.2021 - 20.01.2021
Ilmainen

Harrastepankki

Jääkiekkoa ja luistelua Louhelan kentällä Mehtimäellä

16 - 29 -vuotiaille 22.01.2021 - 26.02.2021
Ilmainen

Nuortenilta

Sinkkola nuortenilta

Kaiken ikäisille 22.01.2021 - 30.04.2021
Ilmainen

Harrastepankki

Hiihtoa ja pyöräilyä Kontiolahdella

16 - 29 -vuotiaille 27.01.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Sinkkola Junnut

10 - 12 -vuotiaille 27.01.2021 - 28.04.2021
Ilmainen

Junnutoiminta

Sinkkolan Junnut

10 - 12 -vuotiaille 28.01.2021 - 29.04.2021
Ilmainen